By Dr Sabaheta Ramcilovic-Suominen, Researcher, Natural Resources Institute Finland (Luke)
(Finnish version below)
“What would have, could have become of Africa if Europeans never colonized it? If there was no colonialism, altering of entire civilizations, destruction of their political and social systems, their cultural dignity and self-worth? What social and political systems and cultural and religious heritage would the World witness today, if the western values and ideologies had not wiped away the traditional African ones?”
Those are the questions I wrote on a blank page of a book, on a flight back from a 4-month stay in Ghana, in 2009. Those are the questions I still, 10 years later, wonder about; questions the answers to which, the World will never know. It is not only that we colonised the people, their nature, forests, customs, their worlds. It is that we colonized their minds, ideas and logics. It is not only that we drew maps and borders, named names to territories and people, with little knowledge of, and even less consideration for their culture, belongings and ethnicity. It is that we imposed a foreign incompatible system, broke their own and left them alone – granting their independence as confusion rather than liberation.
Soon after the independence of Africa’s newly built states, Europe, Russia and the USA started their endless wars of political and economic ideologies. They aggravated rather than aided the ethnical conflicts, wars and massacres – influencing and conditioning – sometimes as a political game, other times as a military gain. At the same time, it helped our neo-colonial cause to portray Africa as a poor, corrupt, black continent brewing with diseases, conflicts and famine, in need of our assistance, as this was a prerequisite of keeping our influence and presence. Yet, we portrayed ourselves as benevolent donors, pouring money into the continent, helping to feed the “poor children of Africa”.
The final stage of neo-colonisation comes in a form of globalization – ranging from globalized production, exploitation of their natural resources and waste disposal, to policy, technological and scientific experimentation in their land. One of the examples of continuation of colonial legacy is the nature conservation approach; fencing the forests for hunting for nobilities back then, and for storing carbon today so that the rich countries will secure their right to pollute.
Yet, while all these are justified in the name of more connectedness and globalised world, the rules of globalisation suddenly do not apply to migration. Europe, US shut their borders to Africans – among others – seeking refuge in their colonisers’ homes. With wars, environmental and economic calamities raging in these countries the former colonisers have a chance to correct their past. The least we, as Europeans – even those without colonisation background – could do is to open our borders, accept and help innocent people fleeing various conflicts. Yet, we choose to dip our heads in the sand and pretend not to see. Send people back to their “save countries” to die, disrupting families in the name of national interest and sovereignty.
Mitä Afrikasta olisi voinut tulla, jos sinne ei olisi tullut eurooppalaisia siirtomaavaltiaita? Entä jos emme olisi muokanneet kokonaisia sivilisaatioita mieleisiksemme emmekä tuhonneet poliittisia ja sosiaalisia järjestelmiä, kulttuurista omanarvontuntoa, ihmisten itsetuntoa?
Millaisia sosiaalisia ja poliittisia järjestelmiä ja uskonnollisia perinteitä Afrikassa olisi nyt, jos länsimaiset arvot ja ideologiat eivät olisi tuhonneet perinteisiä afrikkalaisia arvoja?
Tällaisia kysymyksiä kirjoitin tyhjälle kirjan sivulle lentäessäni takaisin neljän kuukauden Ghanan-matkalta vuonna 2009. Nuo kysymykset ovat yhä mielessäni kymmenen vuoden jälkeen. Ne ovat kysymyksiä, joihin maailma ei koskaan saa vastausta.
Emme ole kolonisoineet pelkästään ihmiset, heidän luontonsa, metsänsä ja tapansa, heidän maailmansa. Kolonisoimme myös heidän mielensä, ajatuksensa ja logiikkansa.
Emme vain piirtäneet karttoja ja rajoja, antaneet nimiä valloittamillemme alueille ja kansoille – vailla tietoa ja välinpitämättöminä heidän kulttuureistaan ja etnisyyksistään. Me pakotimme heidät vieraaseen järjestelmään, rikoimme heidän omansa ja jätimme heidät lopulta itsenäistymään yksin ja hämmentyneinä. Eikä niinkään vapautuneina.
Pian Afrikan valtioiden itsenäistymisen jälkeen Eurooppa, Venäjä ja Yhdysvallat aloittivat Afrikassa loputtoman taistelun poliittisista ja taloudellisista ideologioista.
Tämä ei parantanut vaan syvensi etnisiä konflikteja, sotia ja kansanmurhia. Toisinaan pelattiin poliittista peliä, joskus tavoiteltiin sotilaallista hyötyä.
Samanaikaisesti se hyödytti uus-kolonialistista tarvettamme saada Afrikka näyttämään köyhältä, korruptoituneelta ja mustalta mantereelta, jossa taudit, konfliktit ja nälänhätä pesivät.
Ennen kaikkea halusimme nähdä Afrikan olevan apumme tarpeessa, sillä se on edellytys oman valta-asemamme ja läsnäolomme oikeutukselle. Itsemme kuvasimme hyväntahtoisina lahjoittajina, jotka kaatavat rahaa Afrikan mantereelle ja ruokkivat Afrikan köyhiä lapsia.
Viimeinen kolonisaation vaihe on globalisaatio.
Siihen kuuluu globaali tuotanto, Afrikan resurssien riisto ja meidän jätteidemme käsittely, mutta myös poliittiset, teknologiset ja tieteelliset kokeilut Afrikan mantereella.
Yksi esimerkki kolonialismin perinnöstä on luonnonsuojelu. Aluksi metsät aidattiin jalosukuisten metsästysalueiksi, nyt vaikkapa hiilensidontaan, jotta rikkaat maat voivat varmistaa päästöoikeutensa.
Vaikka tätä kaikkea perustellaan maailman yhdentymisellä ja globalisaatiolla, globalisaation säännöt eivät kuitenkaan salli muuttoliikettä.
Eurooppa ja USA sulkivat rajansa afrikkalaisilta, jotka etsivät turvapaikkaa siirtomaaisänniltään. Antamalla turvapaikka Afrikassa riehuvien sotien ja eko- ja talouskatastrofien uhreille entisillä siirtomaavaltiailla olisi mahdollisuus korjata menneisyyden virheensä.
Vähintä, mitä me eurooppalaisina voisimme tehdä – vaikka juuri meillä itsellämme ei olisikaan siirtomaavaltiaan historiaa –, olisi avata rajamme, hyväksyä ja auttaa viattomia, erilaisia konflikteja pakenevia ihmisiä. Me kuitenkin kaivamme päämme hiekkaan ja teeskentelemme sokeaa. Lähetämme ihmiset takaisin “turvallisiin maihin” kuolemaan, ja hajotamme perheitä kansallisen edun ja suvereniteetin nimissä.
This article was originally published on http://www.karjalainen.fi/ on 20.5.2018